Ajankohtaista

Sukupolvien välinen rikkinäinen puhelin: kuinka viestiä nuorille tehokkaasti?

Pelkästään viimeisen 10 vuoden aikana viestintä ja sen välineet ovat kehittyneet valtavasti. Tämä on ajanut eri ikäluokat ikään kuin digitaalisen viestinnän eri portaille: ylimpänä porhaltavat diginatiivinuoret, heidän perässään opiskelijat, ja monta askelmaa alempana vanhemmat sukupolvet. Tästä syystä moni nuorisotyötä tekevä törmää samaan haasteeseen: miten nuoret tavoitetaan?

Viestintäkanavat, jotka jo aikuistuneille ikäyhmälle voivat tuntua nykyaikaisilta ja helpoilta käyttää, näyttäytyvät nuorille vaikeina ja epäselvinä. Esimerkiksi nettisivuja mieluummin he etsivät tietoa sovelluksista. Yleiset somealustat kunnilla onkin jo käytössä, mutta some on viestintävälineenä kehno. Siellä viestit hukkuvat informaatiotulvaan ja henkilökohtainen kohdentaminen on mahdotonta. Tämän lisäksi kunnilla on haasteita saada nuoria seuraamaan somessa. Tämä johtaa siihen, että nuoret joissain kunnissa ovat antaneet palautetta, etteivät he tiedä mitä kunnassa tapahtuu. Siksi Nuorisopassi onkin potentiaalinen kanava, jossa tietoa voi levittää.

Nuorisopassi on nuorisoystävällinen tapa viestiä

Nuorisopassi on valtakunnallinen, nuorille tarkoitettu mobiilisovellus, jonka avulla kaupungit, kunnat, seurat ja muut toimijat voivat tarjota omia liikuntaan, kulttuuriin ja liikkumiseen liittyviä etuja paikallisille nuorille. Sillä voidaan viestiä laajasti, kohdentaa viestejä halutuille ryhmille tai sitten yksittäisille henkilöille. Sovelluksella pystytään viestimään nuorille kolmella eri tapaa: viestitse, ilmoituksilla ja tapahtuma- ja harrastuskalenterilla. Näin esimerkiksi voidaan lähettää tietoa ja muistutuksia, kuten “muista ilmoittautua kerhoihin”, “elokuvailta nuokkarilla”, ·tapahtuma kirjastossa· tai muista oman kunnan tapahtumista ja nuorisoiltamista. Lisäksi Nuorisopassilla voidaan lähettää ilmoittautumislinkkejä viestien ja tiedoitusten yhteydessä. Nuorisopassin avulla siis saadaan linja auki portaiden yläpäähän!

Mikä Nuorisopassi on? Mitä hyötyjä siitä on kunnalle?

Nuorisopassi on Suomessa laajimmin käytössä oleva nuorille tarkoitettu hyvinvointisovellus, joka tehostaa kuntien tiedottamista. Nuorisopassi on nuorille helppo ja tuttu kanava, sillä se on toteutettu juuri heille mieluisassa muodossa, eli mobiilisovelluksena. Alustassa korostuu erityisesti tehokkuus: pienissäkin kunnissa on paljon tapahtumia ja tekemistä eri seurojen, yhdistysten ja yritysten toimesta. Tiedon levittäminen auttaa aktivoimaan nuoria, sillä mitä enemmän he tietävät kuntansa tapahtumista, sitä suuremmalla todennäköisyydellä he osallistuvat niihin. Nuorisopassi on jo laajalti käytössä ympäri Suomea ja kunnilta on tullut valtavasti hyvää palautetta nuorten aktivoimiseen liittyen.

Ota yhteyttä

Otium Innovations Oy

Käytämme verkkosivuillamme evästeitä tarjotaksemme paremman käyttökokemuksen sivustovierailijoille. Jatkamalla sivujen käyttöä hyväksyt evästeet sekä GDPR-käytäntömme.