Ajankohtaista

Käyttöönoton kattava tietopaketti

Kun päätös Nuorisopassin käyttöönotosta on tehty, varsinainen aloitusprosessi käynnistyy. Käyttöönottoon liittyy useampia vaiheita, mutta seuraavien steppien avulla aloitus saadaan rullaamaan sutjakasti. Toisinaan vaiheet menevät hieman limittäin ja lomittain, mutta näitä steppejä seuraamalla varmistetaan, että kaikki osa-alueet tulevat katetuksi.

Kunta määrittelee aina itse ne, ketkä kuuluvat Nuorisopassin  käyttäjäryhmään. Valinta voi olla esimerkiksi kaikki alueen 5-9-luokkalaiset tai sovellus voidaan rajata vain tietylle ikäluokalle.

Käyttäjäryhmän määrittämistä voidaan pohtia myös yhteisessä kick off-palaverissa, joka sovitaan heti yhteistyön alkutaipaleelle. Tapaamisessa Nuorisopassi-tiimi käy kunnan lähtötilanteen läpi ja auttaa markkinoinnin ja etujen suunnittelussa. Yleensä on hyvä listata jo etukäteen, minkälaista toimintaa kunnan alueella tarjotaan, sillä niistä on helpointa lähteä liikkeelle!

Kunta valitsee omat pääkäyttäjänsä, eli Nuorisopassin käytöstä kyseisessä kunnassa vastaavat henkilöt. Yleensä pääkäyttäjiä ovat kunnan nuorisovastaavat tai muut nuorten kanssa työskentelevät henkilöt, ja heitä on usein kahdesta viiteen henkilöä. Näillä henkilöillä voi olla erilaisia vastuita Nuorisopassiin liittyen. Tiimimme kouluttaa heidät käyttämään alustaa niin, että sen käyttö onnistuu itsenäisesti. Tiimin tuki on käytössä myös koulutuksen jälkeen, mikäli ongelmia ilmenee!

Markkinointi kannattaa aloittaa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, jotta kohderyhmä löytää alustan ja viestintä lähtisi rullaamaan heti. Markkinointiin hyviä väyliä ovat mm. somemainokset, Wilma-viestit, mainosjulisteet ja kouluvierailut.

Tärkeä steppi on lupakyselyiden lähetys huoltajille esimerkiksi Wilman kautta. Ilman huoltajan lupaa  oppilastietoja ei voi viedä Nuorisopassi-alustalle.  Nuorisopassiin siirrettäviä tietoja ovat etunimi, sukunimi, ryhmä, koulu, sähköposti ja Primus-korttinumero.

 

Etujen kartoitus kannattaa aloittaa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Kunta neuvottelee edut ja aikatauluttaa ne alustalle. Etujen kartoitukseen on mahdollista saada tukea Nuorisopassin tiimiltä lisäpalveluna. Kannattaa miettiä kausietuja sekä erilaisia kampanjoita, joilla saadaan vaihtelevaa sisältöä sovellukseen. Edellisessä blogissa kävimme läpi Nuorisopassin suosituimpia etuja ja mitkä toimivat muissa kunnissa. Voit lukea sen täältä.

Luvan saaneiden nuorten tiedot siirretään Nuorisopassiin, ja tämän jälkeen oppilaat pääsevät kirjautumaan alustalle koulun tunnuksilla. Kirjautumiseen on hyvä tarjota tukea esim. koulukierroksilla, jossa kirjautuminen tehdään yhdessä ja nuoret pääsevät myös kyselemään alustasta ja sen käytöstä.

Näin Nuorisopassi on käyttövalmis! Kuten aina uusien asioiden kanssa, alussa palvelu vie enemmän aika. Varaa siis resursseja aloitusvaiheeseen, sillä huoltajilta tai nuorilta saattaa tulla kysymyksiä, markkinointia kannattaa tehdä laajasti ja etujen kartoitus voi ensimmäisellä kerralla ottaa enemmän aikaa. Käyttöönoton jälkeen jäljelle jää palvelun markkinointi ja viestintä, jota kannattaa tehdä pitkäjänteisesti, sillä ne ovat onnistumisen elinehtoja.

 

Vinkit Nuorisopassin markkinointiin ja viestintään!

Nuorisopassia markkinoitaessa kannattaa lähteä tekemään siitä koko kunnan yhteistä juttua. Vaikka alusta on  selkeästi rajattu yhdelle ikäluokalle, kannattaa siitä kertoa rohkeasti.  Mitä laajempi joukko sovelluksesta tietää, sen helpompaa on saada etuja, sekä innostaa huoltajia ja aktivoida nuoret käyttämään sovellusta. Viestikää siis aiheesta tehokkaasti eri kunnan tiedotuskanavissa, tässä esimerkiksi muutama ehdotus:

  • Kunnan nettisivuille pieni tietoisku Nuorisopassista
  • Paikalliseen lehteen juttu
  • Paikallisradioon juttuvinkki nuorten haastattelu heidän kokemuksistaan
  • Koulukierrokset ja tiedottaminen opettajille sekä muulle koulun henkilöstölle

Ota yhteyttä

Otium Innovations Oy

Käytämme verkkosivuillamme evästeitä tarjotaksemme paremman käyttökokemuksen sivustovierailijoille. Jatkamalla sivujen käyttöä hyväksyt evästeet sekä GDPR-käytäntömme.