Yhteistyö on menestyksen avainsana, ja sama pätee myös Nuorisopassiin. Kunnan sisäisten tahojen ja toimijoiden yhteistyö mahdollistaa lisäresursseja ja avaa ovia monipuolisemman vapaa-ajan toiminnan tarjontaan. Sisäisten toimijoiden lisäksi Nuorisopassiin kannattaa ottaa mukaan myös muita alueella toimivia tahoja. Laaja ja monipuolinen sisältö houkuttelee yhä useampaa nuorta käyttämään sovellusta. Siksi kannattaakin olla yhteydessä kaikkiin kunnan sisäisiin toimijoihin, kuten liikunta-, kulttuuri- ja nuorisotoimiin, sekä myös alueellisesti toimiviin seuroihin ja yhdistyksiin, sekä paikallisiin yrityksiin.
Mitä hyötyä yhteistyöstä on?
Nuorisopassi voi olla poikkihallinnollinen palvelu, joka on usean tahon ylläpitämä, ja johon kaikkien tahojen intressit saadaan esille. Palveluun liittyvät kustannukset voidaan myös jakaa usemman tahon kesken, jolloin se ei niele kenenkään budjetista suhteettoman suurta palaa.
Nuorisopassiin mukaan lähtevät toimijat saavat näkyvyyttä ja keskitetyn kanavan omasta tekemisestään tiedottamiseen. Nuorisopassi on ennen kaikkea viestintäväline, aito yhteys paikallisiin nuoriin. Erilaiset tapahtumat, kerhot, kilpailut, näyttelyt ja kokoontumiset tulevat sen kautta aidosti nuorten tietoisuuteen, mikä innostaa nuoria osallistumaan.
Sama pätee seurojen, yhdistysten ja yritysten kohdalla. Kannattaa muistaa että aina panoksen ei tarvitse olla erityisen suuri ollakseen merkittävä nuorille. Monenlaiset yritykset voivat olla tukemassa nuorten vapaa-aikaa. Esimerkiksi joku paikallinen yritys voi lahjoittaa kunnan nuorille käynnin uimahalliin, se on nuorille upea juttu! Tarjottu etu voi lisäksi olla alennus tai ilmainen palvelu yrityksen omasta toiminnasta tai ylipäätään tiedote mahdollisuuksista.
Miten lähteä kartoittamaan yhteistyöstä kiinnostuneita?
Helpoin tapa lähteä kartoittaamaan yhteistyökumppaneita on lähestyä kunnan seura- ja yhdistysyhteyshenkilöä, joka tietää paikalliset kontaktit ja voi kartoittaa yhdistysten kiinnostusta. Jos tällaista henkilöä ei ole, Nuorisopassi-tiimi voidaan valjastaa tähän tehtävään! Tiimimme käy läpi kaikki kunnan alueella olevat yhdistykset, seurat ja yritykset ja huolehtii kontaktoimisen, neuvottelut ja asiakaspalvelun kunnan puolesta.
Yhteistyökumppaneita kartoittaessa ei kannata unohtaa kunnan sisällä olevia eri tahoja: usein nuorille järjestetään paljon toimintaa kunnan puolesta niin nuoriso-, kulttuuri- ja liikuntatoimen kautta. Valitsemalla pääkäyttäjän jokaisesta näistä toimijasta saadaan kaikista tehokkaimmin rikasta sisältöä luotua Nuorisopassiin, kun jokainen viestii omasta tekemisestään.
Oletko kiinnostunut kuulemaan Nuorisopassista lisää? Kerromme mielellämme! Lisäksi voit löytää lisää hyödyllistä Nuorisopassiin liittyvää infoa Hyvä tietää-sivultamme.